Testaaja: Hanne-Mari Kiuttu

Olen parin viime vuoden aikana ratsastanut paljon erilaisia hevosia. Nämä hevoset ovat olleet nuoria hevosia tai oreja. Turvallisuushakuisena ratsastajana käytän mielelläni turvallisuusvarusteita. Kypärä on minulla aina päässä ja varsinkin nuorilla hevosilla pyrin käyttämään myös turvajalustimia.

Aikaisemmin käytössäni olleet turvajalustimet, Mountain Horsen sivusta avautuva malli,  alkoivat tuntua hankalilta. Käytössä ne ovat isot ja painavat. Tätä mallia ei ilmeisesti  enää edes myydä. Mountain Horsen turvajalustimet olivat kuitenkin paremmat ja vakaammat, kuin jollakin ratsutettavalla olleet kuminauhaturvajalustimet, jotka olivat todella epävakaat ja niiden antama tuki oli aivan epätasapainossa.

Jalustimien vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi, kun ostin todella voimakaslaukkaisen hevosen, jonka laukassa painavat jalustimet alkoivat hölskymään.

Freejumpit kiinnostivat, koska ne ovat mielestäni elegantin näköiset, kevyemmät ja olin ymmärtänyt että ne joustavat jonkin verran. Minulla on aikaisempaa kokemusta hieman joustavista jalustinremmeistä, joita pidin erittäin mukavina ja polvia säästävinä.

Sain Suomen Ratsutarvikkeesta kokeiltavaksi kahdet jalustimet
Freejump SOFT'UP Pro:t sekä uudemman malliset enemmän kouluratsastajille suunnatut SOFT'UP Classicit.

Testailin ensiksi Soft’up Pro -jalustimia, sitten Classic -jalustimia ja lopulta vielä uudestaan Pro -jalustimia.

Molemmat mallit olivat miellyttävät jalassa ja muovipäällisteisinä eivät olleet pakkassäällä niin kylmät kuin metallijalustimet. Jalustimet pysyivät hyvin jalassa pohjassa olevien nastojen ansiosta ja molemmissa on melko leveä jalansija. Pro -malli oli jonkin verran Classic -mallia tukevammat. Painavien metallijalustimien jälkeen Classicit tuntuivat ehkä vähän turhankin keveiltä.

Pron ja Classicin suurin ero on jalustinremmin kiinnityksessä. Prossa se on taivutettu niin, että jalustinremmi jää suoremmaksi, eikä kierry samalla tavalla jalan ympäri kuin perinteisemmän mallisessa Classicissa. Classicissa tämä on tarkoitettu näin siksi, että jalustin ohjaisi jalkaterää suoremmaksi. Näin varmasti käykin normaalissa jalassa. Itselläni on kuitenkin toinen nilkka haasteellinen, koska se pettää sisäpuolelta ja jalkaterä kääntyy helposti ulos. Saan korjattua varpaiden suunnan kääntämällä jalkaterän ulkopuolta alaspäin. Freejump SOFT'UP Pro -jalustimen muotoilu auttoi jalkaterän kääntymistä itsestään, eikä minun tarvinnut ajatella ratsastaessa jalan asennon korjausta juurikaan. Classic kevyempänä jalustimena mukautui jalan omaan virheasentoon helpommin.

Yksi huomionarvoinen ja mielenkiintoinen seikka oli jalustimien väri. Kokeilemani Classic- jalustimet olivat valkoiset ja Pro -jalustimet tumman siniset. Valkoisten jalustimien kanssa minun jalkaterien epäsymmetrinen asento näkyi selvästi. Tummilla jalustimilla huomio jalan asentoon ei kiinnittynyt lähimainkaan niin paljoa. Minun nilkoillani ei siis kannata hankkia vaaleita jalustimia, vaan ne sopivat paremmin niille, joiden jalkojen asento on virheetön.

Freejump Pro:t toivat mukanaan myös aikaa säästävän edun

Ratsastan useilla hevosilla ja useilla satuloilla, on Freejump -jalustimien loistava ominaisuus helppo irroittaminen ja siirtäminen toisiin remmeihin!

Tämän testin perusteella tein päätöksen että ratsastan jatkossa mustilla Freejump SOFT'UP Pro -jalustimilla.

Teksti: Hanne-Mari Kiuttu

Ps. Suomen Ratsutarvikkeen myymälästä voit noutaa molemmat Freejump -mallit testikäyttöön.

Comments (0)

No comments at this moment

Käytämme evästeitä verkkokaupan välttämättömiin toimintoihin. Evästeitä käytetään myös analytiikka- sekä markkinoinnillisiin tarkoituksiin. Evästeiden avulla kehitämme verkkokauppamme käyttäjäkokemusta. Klikkaamalla 'Hyväksy' hyväksyt evästeiden käytön.